Vaaralliset aineet ja ympäristöriskit

Kansainvälistyvässä, yhä eriytyvämmässä toimintaympäristössä teolliseen tuotantoon liittyvät suuronnettomuusriskit korostuvat. Ulkoistamiset ja muut pelkästään taloudellisuusnäkökulmasta toteutetut kilpailukyvyn tehostamistoimet lisäävät onnettomuusuhkia ja samalla onnettomuuksien välilliset seuraukset tulevat yhä vakavammiksi ja laaja-alaisemmiksi. Kansainvälisen terrorismin mahdollisuus on tulevaisuudessa entistä enemmän otettava huomioon myös pelastustoimen tehtäväkentässä. Teknologinen kehitys saattaa tuoda mukanaan lisääntyneen vaarallisiin aineisiin liittyvän suuronnettomuusriskin samalla, kun kasvanut riskitietoisuus mahdollisesti vähentää joitakin muita onnettomuusriskejä.

Parempi tietoisuus ihmisen elinympäristöön vaikuttavista tekijöistä asettaa myös vaatimuksia pelastustoiminnalle. Pelastaminen ja sammuttaminen on voitava tehdä kuormittamalla ympäristöä mahdollisimman vähän.

Julkaisulinkit:

Käynnissä

2009

2007

2006

2005

2003

1997


Löytyikö etsimäsi julkaisu?
Voit kokeilla myös tietohakua pelastustoimen keskuskirjaston Prettylib-tietokannasta.
Vinkki: aineistotyypiksi portaalin sisältämille tiedostoille on valittu elektroninen aineisto.

Onko tiedossasi sähköinen aineisto, joka mielestäsi kuuluisi listalle?
Voit lähettää linkkivinkin sivuston ylläpitäjille sähköpostiosoitteeseen tutkimus@pelastusopisto.fi

palo|portti| 1.0 versio on kasattu sisäasiainministeriön asettaman toimintakykyhankkeen (osahanke 3) hankesuunnitelman mukaisesti kevään ja kesän 2008 aikana. Voit kommentoida portaalin toimivuutta ja antaa arvokkaana pitämäämme palautetta toimintakykyhankkeen sivuilla.

kuva




Takaisin | Tulosta sivu