|
Heinäkuussa 2011 voimaan tulleiden pelastuslain (379/2011) sekä valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta (407/2011) onnettomuuksien ennaltaehkäisyä koskevilla muutoksilla on merkittäviä vaikutuksia pelastussuunnitelmien laadintaan. Ensimmäistä kertaa pelastussuunnittelun tarkoitusta määritellään keskeisiltä osiltaan jo lain tasolla. Vastaavasti asetustason määrittelyä on supistettu.
Asuinrakennuksiin, joissa on vähintään kolme asuinhuoneistoa, on laadittava pelastussuunnitelma. Asuinkiinteistöissä pelastussuunnitelman laadinta ja sen ajantasaisuudesta huolehtiminen on omatoimisen varautumisen keskeinen työväline. Sen tavoitteena on tukea asuinkiinteistökohtaista riskien tunnistamista, turvallisuustyötä sekä varautumista onnettomuustilanteissa toimimiseen. Pelastussuunnitelma ei ole vakiosisältöinen asiakirja, vaan sen laadinnan lähtökohtana on kiinteistön erityispiirteiden ja riskien tunnistaminen. Pelastussuunnitelmassa tulee keskittyä käytännön turvallisuustyötä palvelevien sisältöjen luomiseen huomioiden nimenomaan ne asiat, jotka ovat tarkoituksenmukaisia asuinkiinteistön turvallisuuden kehittämisen kannalta.
Tässä sisäasiainministeriön ohjeessa esitetään perusteet ja linjaukset asuinkiinteistöjen omatoimisen varautumisen toteuttamisesta ja pelastussuunnitelman laadinnasta. Työryhmän työtä ohjaavina periaatteina olivat asuinkiinteistöjen oman turvallisuusvastuun tunnistamisen helpottaminen sekä pelastussuunnittelun kehittäminen palvelemaan asukkaiden arkea.
Tarkoituksena on jatkaa kehitystyötä edelleen siten, että jatkossa julkaistaan opas asuinkiinteistöjen pelastussuunnitelman laadinnasta sekä päivitetään koulutusjärjestelmää vastaavilla sisällöillä. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää lisäksi kattavaa tiedotusta ja koulutusta.
Sisäasiainministeriö asetti 6.5.2011 työryhmän asuinkiinteistöjen pelastussuunnittelun ohjausta varten.
Työryhmän toimikausi oli 6.5.2011–30.9.2011.
Työryhmän jäsenet:
Vesa-Pekka Tervo, sisäasiainministeriö, puheenjohtaja
Alpo Nikula, sisäasiainministeriö, varapuheenjohtaja
Katja Ahola, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Marina Furuhjelm, Isännöintiliitto
Ansa Komi, Etelä-Karjalan pelastuslaitos
Hannu Kuhanen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
Karim Peltonen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
Tuomas Pylkkänen, Helsingin pelastuslaitos
Jaana Sallmén, Suomen Kiinteistöliitto ry
Jari Turunen, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Kimmo Vähäkoski, Pelastusopisto
Työskentelyyn ovat lisäksi osallistuneet:
Heikki Kangas, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
Heidi Partanen, Helsingin pelastuslaitos
Jaakko Pekki, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos
Työryhmän sihteerinä toimi Ilona Hatakka Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.
|